Hetero avautuu

Liityin Setaan. Viime päivien hyökkäykset Helsinki Priden osanottajia ja Setaa kohtaan sinetöivät päätökseni. Epäiltyjen natsisympatiat tuskin yllättävät ketään. Luutuneita asenteita, suvaitsemattomuutta ja vihaa löytyy kuitenkin myös sieltä, missä hakaristeihin ei törmää. Pikainen vilkaisu esimerkiksi Uuden Suomen blogilistaan kertoo, että iskuja ovat hyssytelleet niin perussuomalaiset, kokoomuslaiset kuin kristilisetkin. Väkivaltaa vähätelläkseen ei tarvitse olla natsi – peruskonservatismi riittää.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on huolissaan "poliittisen eliitin arvoliberalismista". KD:n Perustetaan perhe -kampanja perhepoliittisine ohjemineen puhuu "kristillisen avioliittokäsityksen" puolesta ja pitää perhettä yhteiskunnan perusyksikkönä. Syntyvyyttäkin sopisi nostaa. Kampanjan keulakuvana poseeraa Räsäsen tytär Saara, asiaankuuluvasti 50-luvun tyyliin stailattuna. Kristillisdemokraattien heteroydinperhe on kuitenkin yhä harvemman "etuoikeus".

Olen kihloissa miehen kanssa, ja minut voi kai siten määritellä heteroseksuaaliksi. Koen Saara Räsäsen vaimo-lookin kuitenkin vastenmielisenä, jopa sukupuolisuuttani loukkaavana. En kykene ymmärtämään monissa verkkokeskusteluissa ja blogeissa esille tullutta käsitystä, jonka mukaan Seta, Pride-kulkue tms. uhkaisi ns. tavallisen kansan arvoja. Tavallinen kansa eroaa, jää leskeksi, rakastuu miehiin, naisiin ja kaikkeen siltä väliltä, hankkii tai ei hanki lapsia. "Rikkinäisen" perheen lapsena minun on myös vaikea suhtautua kovin ymmärtävästi siihen, että toisia perheitä pidetää parempina kuin toisia. "Perinteisiin perhearvoihin" vetoava, perhearvomuottiin sopeutumattomia vähättelevä retoriikka halventaa niiden ihmisten elämänvalintoja ja oikeutta rakkauteen, jotka eivät elä elämäänsä isä, äiti, lapset ja työ -mallin mukaisesti.

Konservatiiviset verkkokeskustelijat ja bloggaajat erehtyvät, kun pitävät seksuaalisen tasavertaisuuden edistäjiä marginaaliporukan äänekkäänä äänitorvena. Kyse ei ole pelkästään vähemmistöjen puolien pitämisestä (mikä toki on mittaamattomaan tärkeää työtä) vaan seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden luovuttamisesta kollektiivilta takaisin ihmiselle itselleen. Priden kaltaiset tapahtumat ovat ehkä perheen, sukupuolen ja seksuaalisuuden museoinnin puolustajien mielestä provokaatiota. "Äänekkäälle marginaalille" Pride on kuitenkin oikeus määritellä tai olla määrittelemättä itse itsensä – ylpeydellä.

Sananen pornosta ja vapaa-ajattelijoista

Olen viime päivinä ajautunut taas yhden lempiaiheeni pariin; uskonto ja uskonnottomuus kiehtovat minua suunnattomasti. Teinivuosien militanttiateismini on joidenkin vuosien aikana muuttunut vakaumukselliseksi jumalattomuudeksi. Tämä taas on jostain syystä vaikuttanut minuun niin, että uskonnosta sekä kulttuuris-sosiaalisena ilmiönä että henkilökohtaisena, kokemuksellisena vakaumuksena on tullut loputtoman kiinnostukseni kohde.

Viimeisin minut ymmälleni saanut uskontoon liittyvä uutinen koski Helsingin Vapaa-ajattelijoiden kampanjaa, jossa uskonnollista kirjallisuutta saattoi vaihtaa pornolehtiin. Mediassa on lähinnä keskitytty äimistelemään tempauksen mauttomuutta ja vapaa-ajattelijoiden harkintakyvyn puutetta. Itse olen yrittänyt käsittää, mitä vapaa-ajattelijat yrittivät tempauksellaan viestittää.

Sikäli kuin pornojäynän päämäärä oli aiheuttaa pahaa mieltä, närkästystä ja kummastelua, vapaa-ajattelijat osuivat maaliinsa. En kuitenkaan jaksa enkä halua uskoa, että uskovien ja uskonnottomien välisen kuilun syventäminen oli vapaa-ajattelijoiden vakaa aikomus, varsinkaan, kun tempaus ei liiemmin lämmittänyt kaikkia ateistejakaan. Jos taas Raamattujen vaihtamisen pornolehtiin oli määrä herättää keskustelua, vapaa-ajattelijat onnistuivat ainakin osittain. Ovathan keskustelupalstat täynnä tapauksen puimista, ja itsekin juuri kirjoitan blogimerkintää aiheesta. Siinä, missä esimerkiksi eroakirkosta.fi-palvelu ainakin jollakin tasolla ravistelee kirkkoon kuulumisen perinnettä, pornotempaus kuitenkin osui provokaatiossaan suunnilleen samalle tasolle kuin Helsingin yliopiston päärakennuksen vessan oveen kirjoitettu julistus tieteen pahuudesta ja jumalan hyvyydestä. (Suosittelen päärakennuksen ja Porthanian vessojen seiniä kaikille, jotka eivät saa tarpeekseen lapsellisen pontevasta ID-huutelusta.) Toisen näkökulman unohtavan aggressiivisen julistamisen suurin ongelma on kuitenkin se, että se tavoittaa vain ne, jotka ovat jo tuon julistuksen puolella.

On mahdollista, että vapaa-ajattelijoiden tempauksen taustalla on pelkästään hyvin alkeellista ajattelua. Uskon kuitenkin, että Vapaa-ajattelijoiden kaltaiseen järjestöön liittyvä ihminen on kykenevä pohtimaan toimintansa motiiveja ja seurauksia – vapaa-ajattelijaksi ryhtyminenhän on kuitenkin valinta, jonka taustalla luulisi olevan jonkinlaista harkintaa. Harkinnan puutteen puolesta ei puhu myöskään se, että vapaa-ajattelijat eivät kadu tai pyytele anteeksi tempaustaan. Väistämättä tulen pohtineeksi, olisiko todennäköisempää, että vapaa-ajattelijoilta on yksinkertaisesti sekä keinot että päämäärät hukassa.

Ehkä vapaa-ajattelijat ovat jonkinlaisessa uskonkriisissä; jumalattomuuden puolustuspuheeksi kelpaa enää luvallinen hassuttelu pornolehtien kera. Onko muutakaan keinoa, kun naisista tulee piispoja, papit paljastuvat transseksuaaleiksi, kirkon väki piilottelee karkotettavia, ja ihmiset vain pysyvät uskossaan? Josko pornon ihmeellinen kuvasto houkuttaisi polulle, jolla "[j]umalia ei ole, eikä niitä tarvitse keksiä moraalin eikä elämän tarkoituksen vuoksi".

Metabloggaus

Reaktiivinen luonteeni on tuonut minut siihen pisteeseen, että olen pitkällisen harkinnan tuloksena pättänyt ryhtyä kirjoittamaan blogia. Tarve kirjoittaa ajankohtaisista aiheista ja omista ajatuksistani kasvaa jatkuvasti, ja uskon, että hedelmällisin keino viedä noita ajatuksia eteenpäin on antaa niille mahdollisuus kehittyä arvioinnin, kommentoinnin ja dialogin avulla.

Blogikirjoittaminen on minulle sikäli epämukavuusaluetta, etten ole aikaisemmin tehnyt yhtäkään verkkolokimerkintää enkä seuraa montakaan blogia. En myöskään mielelläni esittele vähäisiä kirjallisia tuotoksiani. Julkinen, kommentoinnille "alistettu" kirjoittelu kuitenkin haastaa minut sekä antamaan tunnustusta epämääräisille ajatuksenaihioilleni että kehittämään noita aihioita pidemmälle.

Aion kirjoittaa epämuodollisen asiallisesti huomioita enimmäkseen yhteiskunnallis-poliittisista ja kulttuuris-filosofisista aiheista. Kirjoitukseni voivat koskea niin päivänpolitiikkaa kuin lukukokemuksianikin – blogineitsyenä en halua rajata temmellyskenttääni liian ahtaaksi. Sen verran kuitenkin suitsen itseäni, että pyrin pitämään merkintäni suhteellisen tiiviinä ja helposti luettavina.

Mitä blogini nimeen tulee, koen sen kuvaavan kirjoitteluni motiiveja. Pyrkimykseni on kehittää näkemyksiä, mielipiteitä ja ideoita sen pohjalta, miten asiat ovat.

P.S. Jokin tietokoneessani vastustaa kuvan lisäämistä profiiliini. Lisään jonkinlaisen otoksen, jahka tekniikka antaa periksi.